Menneitä juttuja

Yhdistys on myös merkitty Suomen yhdistysrekisteriin, nimellä Mad Viking Finland ry. Kerhomme on siis virallinen rekisteröity yhdistys Suomessa, ja toimintamme noudattaa Suomen yhdistyslakia. Jäsenmäärä joulukuussa 2018 oli yhteensä 75 henkilöä, sekä tämän lisäksi on useita support jäseniä. 

Mad Viking Finland ry:n vuoden 2018 hyväntekeväisyydet: 

2.2.2018 Mad Viking Finlandry oli mukana järjestämässä, "Toinen toista - Hevillä hyvinvointia" kiusaamisen vastaista tapahtumaa. Tapahtuman yhteydessä Mad Viking Finland ry, lahjoitti erilaisia pelejä Oulun Yliopistollisen Sairaalan nuorten psykiatriselle osastolle nro: 70. 

Kesän 2018 aikana osa jäsenistä osallistui kilometrikisaan, jossa pyöräilemällä kerättiin rahaa hyväntekeväisyyteen. Kyseisen kisan loppusaldolla ostettiin lahjakortti, joka lahjoitettiin vähävaraiselle perheelle 7.12.2018. Perheeseen kuului 2 poikaa iältään 11 ja 13. 

Mad Viking Finland ry järjesti järjestyksessään ensimmäinen Mad Viking Finland Partapäivä-tapahtuman 1.9.2018 Tampereella, tapahtuman tuotto lahjoitettiin Tampereen Yliopistollisen Sairaalan lasten ja nuorten psykiatriselle osastolle. 

Loppuvuodesta osallistuimme myös Joululahja keräykseen vähävaraisille kolmessa eri kaupungissa, Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Seinäjoella